Lettubileet

Sain tuossa taannoin mahdollisuuden ottaa hoitaakseni Asennemedian 2-vuotisjuhlien tarjoilut. Asenteen päämuijalla Ullalla oli visiona järjestää rennot juhlat lafkan uusissa, ja muuten aivan käsittämättömän ihanissa, tiloissa Jääkärinkadulla. Ullan kanssa pohdiskeltiin juuri näihin juhliin istuvaa tarjoilua ja lopulta lettubileet nousivat kirkkaasti idealistan kärkeen.

Suunnittelu lähti liikkeelle aika luonnollisesti jälkkäristä. Makeat tuntuivat tutuilta ja turvallisilta, ja menu rakentui tältä osin aika nopeasti. Valkkailin mukaan makuja ja täytteitä luonnollisesti kakkuresepteistä. Jos maut toimivat kakun välissä, mikseivät myös letun täytteenä. Lettubileiden makea lista näytti seuraavalta;

Salted Caramel

Sitrus Curd

Lakritsikarviaismarjahillo

Mustikkakardemummahillo

Mantelipraliini

Suklaaviskikastike

Mascarponekerma

Hedelmäsalaatti

Haasteena olikin sitten se suolainen puoli, jonka osalta meinasi alkuun mennä pupu pöksyyn. Kyllähän keittiössä on tullut paljon aikaa vietettyä myös suolaisten patojen äärellä, mutta noin virallisesti ei Kakkumuijan keittiöstä ole mitään suolaista vielä aikaisemmin ulos tarjoiltu. Järkeilin kuitenkin, että kyse oli letuista – how hard can it be? Suolainen menu näytti lopulta sitten tältä;

Pikkelöity punakaali

Punajuurihummus

Vuohenjuustositruunatahna

Tapenade

Porkkanafenkolisalaatti

Hunajachilipähkinät

Suurimmaksi haasteeksi muodostuivat vähän yllättäen itse lätyt – tai oikeammin niiden määrä. Gluteeniton lettu pysyi kyllä hyvin kasassa, mutta halusin paistaa letuista täytteiden vuoksi ihan hitusen normaalia paksumpia, joten sehän tarkoitti samalla pidempää paistoaikaa. Lettutaikinaa oli yhteensä kymmenisen litraa, joten ei varmaan tarvitse arvata, että useammasta pannusta riippumatta hellan ääressä vierähti tovi, jos toinenkin. Päivällä olin saanut ajan kulumaan hienosti kaali- ja punajuurimehulla maalaillen, joten yöhommiksihan se sitten meni.

Muutaman tunnin yöunien jälkeen oli aika suunnata vihdoin itse juhliin ja laittaa lettubuffa ojennukseen. Alkuun taisin keskittyä stressaamaan lähinnä ruoan määrää. Jossain vaiheessa tajusin kuitenkin, että lettuja on ihan riittävästi, joten pystyin vihdoin siirtämään fokuksen keittiöstä itse juhliin. Letunpaistouupumuksesta huolimatta oli varsin ihana höpötellä uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa ja fiilistellä tunnelmaa.

Sunnuntaina olikin sitten pitkästä aikaa sauma viettää ihan rennon leppoisa päivä. Viikonloppuisin meillä on tapana, että mun pikku baker saa päättää ruoasta niin halutessaan. Hän tarkasti reseptin ja raaka-aineet eräästä ohjelmasta, kirjoitti tai tarkemmin piirsi kauppalistan paperille ja kertoi, että ruoaksi olisi pinaattilettuja. Se oli nöyränä äitinä sitten kaivettava lettupannu taas esiin.

Kuvat Jarno Jussila